Siirin, Baronin ja Saanan touhuja

28. tammi, 2014

Sunnuntaina Saana oli ensimmäistä kertaa kylvyssä, kaikki meni ihan hyvin. Kuivatus jäi vähän kesken, kun neiti ei enää malttanut olla paikallaan. Laitoimme takkaan tulen ja siinä olikin mukavaa kuivatella turkkia. Saana istui kerrankin paikallaan jakkaralla ja nautti takkatulen lämmöstä.

26. tammi, 2014

Käymme edelleen pentukoulussa Saanan kanssa, Saana on kyllä niin reipas neiti muiden koirien kanssa. Hyvin harjoitukset sujuvat. Helmikuussa sitten aloitamme oikean pentukoulun, jossa tehdään ihan oikeita asioita. Tuo video minkä liitin tuohon alkuun poistettiin facebookilta, syynä tekijänoikeudet. Vaikeaa tietää mitä musiikkia saa liittää videoihinsa ilman tekijänoikeuksia.

Ostin todella hyvän kirjan koirien käytöksestä ja miten niistä saadaan hyviä ja sosiaalisesti toimivia yksilöitä. Kirjan nimi " Rauhoittavat signaalit" Kirjoittaja on Turid Rugaas, koirakouluttaja Norjasta, kirjan avulla opitaan puhumaan koiraa. Koiranomistaja voi oppia käyttämään rauhoittavia signaaleja koirien tavoin, niin koira tietää mitä haluat sanoa sille. Kirjan avulla pääsee koiran kanssa puheväleihin.

Testasin yhtä kirjan rauhoittavista signaaleista Baroniin, joka on haistanut Siirin tulevan juoksun ja käyttäytyy sen mukaan, astuu kaikkea! Baron oli oiken riehakas ja vallaton. Otin ky kirjan käteeni ja istuin sohvalle lähelle Baronia ja aloin testaamaan koirien käyttämää rauhoitus-signaalia, haukottelua Baroniin. Aloin haukottelemaan ja muutaman haukottelukerran jälkeen Baron makasi rauhallisesti lattialla, eikä tietoakaan vouhotuksesta.

22. tammi, 2014
22. tammi, 2014

Tein videon Saanan leikeistä sisällä ja ulkona.

17. tammi, 2014

Saanan pentukoulu jatkuu, viimeksi harjoiteltiin vieraan ihmisen koskettelua ja koirien kohtaamista jatkettiin, luoksetuloa, erilaisia ääniä yms. Hienosti Saana pärjää koulussa ja on rohkea ja reipas.

Tänään Saana on 3 kk. Pienestä 171gr painavasta vastasyntyneestä on kehittynyt reipas ja vilkas pentu. Pihalla kävelyt ovat nyt hiukan haasteellisia kun on niin kylmää, toki käymme pihassa, mutta kävelyt on haasteellisempia, kun paleltaa, vaikka olen kutonut Saanalle uuden villapaidan pieneksikäyneen tilalle, silti paleltaa ja etenkin varpaita. Saisi vähän lauhtua ja lunta saisi sataa vähän lisää.