3. marras, 2013

Saana kasvaa ja kehittyy

Neiti kasvaa ja alkaa seuraamaan maailmaa ympärillään, kun otan prinsessan syliin tutkailee hän kasvojani ja seuraa minua. Kuulo alkaa myös kehittymään ja alkaa varmasti tunnistamaan äänen kohta. Kyllä tämä on niin ihanaa aikaa seurata tuon pikkuisen kehitystä. Väritys on edelleen punertava, vaikka onkin vaalentunut, mustia karvoja on seassa. Paino on kohta yli 600gr. Tein Saanalle jo oman sukutaulunkin tuohon muiden jatkoksi.