Kiinanpalatsikoira ja sen historia

Ulkonäkö

Olemus leijonamainen. Häntä on tiiviisti selänmyötäinen ja painuu toiselle sivulle. Jalat ovat pienet mutta vantterat. Kiinanpalatsikoiralle on myös ominaista lyttykuono. Kiinanpalatsikoira on aavistuksen verran korkeuttaan pidempi. Pekingeesiuroksen säkäkorkeus on 19–23 cm ja narttujen 15–21 cm. Rodulle tärkeää on raskas luusto ja vankka runko. Ihanteellinen paino urokselle on 5 kg ja nartulle 5,4 kg.

Turkki

Karva on pitkää ja suoraa. Pekingeesillä on kaulan ympärillä kaulurimainen harja. Päällyskarva on melko karheaa, alusvilla on runsas. Korvissa, raajojen takaosissa, hännässä ja varpaissa on hapsut. Turkin väreinä ovat sallittuja muut paitsi maksanväri ja albiino.

Luonne ja käyttäytyminen

Pekingeesi on luonteeltaan itsepäinen ja rohkea, ja vahtikoirana se on hyvä. Arkuus tai aggressiivisuus eivät kuulu sen luonteeseen. Se on yhden ihmisen koira joka uskoutuu omistajalleen. Pekingeesi ei mielistele tai palvo, mutta osoittaa ymmärrystä ja lojaaliutta ihmistä kohtaan. Vaikka kiinanpalatsikoira puolustaa omistajaansa uskollisesti, se ei ole missään nimessä vihainen. Se on hyvin ihmisläheinen ja lempeä otus, joka sopii täydellisesti seurakoiraksi.

Pekingeesin persoonallisuus

Teksti: Pekingese Guide – The Book on Pekingese. Vapaasti suomentanut Marja Joki-Korpela (nyk. Haavisto). Julkaistu Pe-Ke-lehdessä 4/1988 ja Peke-pentuoppaassa 2010.

 

Ei ole olemassa toista pekingeesin kaltaista rotua! Se on kaikella tavoin suuri kimppu koiramaista persoonallisuutta ja valtavaa luonnetta pienessä koossa. Ennen tämän vuosisadan alkua pekingeesiä tuskin tunnettiin läntisessä maailmassa, koska ne pidettiin suljettuina Kiinan keisarillisen perheen muurien sisäpuolella Kielletyssä kaupungissa. Siitä lähtien kun se saapui kovin dramaattisella tavalla, värikkäämmin ja romanttisemmin kuin yksikään mielikuvitusrikkaista televisio- tai elokuvakäsikirjoittajista voisi kuvailla, se on pitänyt ainutlaatuista johtopaikkaansa koiramaailmassa.

 

Tälle valtaisalle menestykselle on olemassa hyvät syyt. Pekingeesi on häikäilemättömän vetoava, kunnioitettavan rohkea ja määrätietoinen sekä erittäin lumoava. Sen ulkomuoto on viehättävällä tavalla erikoinen ja irvokas, mutta ei mitenkään ruma – päinvastoin. Ainoastaan kivisydäminen ihminen voi vastustaa pekingeesin pentuja, koiranpennuista kaikkein ihanimpia. Kokonsa puolesta pekingeesi on erittäin kätevä – se sopii pieniin kaupunkiasuntoihin, henkilöautoihin ja tietenkin käsivarrelle.

 

Alkuperä

Pekingeesi on nimensä mukaiseksi kotoisin kaukoidästä, Kiinasta. Buddhalaisuudessa leijona on pyhä eläin, ja sen vuoksi keisari halusi itselleen oman pienen "pyhän leijonansa". Niinpä kiinanpalatsikoira jalostettiin ja sen haluttiin muistuttavan leijonaa niin paljon kuin mahdollista. Pekingeesin tehtävänä oli vartioida palatsin aarteita ja varoittaa varkaista sekä karkottaa pahoja henkiä. Nämä pyhät koirat olivat itsekin tarkkaan vartioituja, ja varasta odotti kuolemantuomio. Rodun sai omistaa vain keisari eikä niitä saanut myydä, vaan ne saivat olla ainoastaan keisarillinen lahja. Alamaistenkin tuli painaa päänsä kiinanpalatsikoiran edessä. Rotu levisi länsimaihin vasta boksarikapinan jälkeen. Länsimaissa rotuun ihastuttiin ja siitä tuli suosittu.

 HISTORIA

Leskikeisarinna T’Zu Hsi oli vallassa vuosina 1861 – 1908, eli 47 vuotta, paria lyhyttä katkoa lukuun ottamatta. Fun eli palatsikoiran historia on viisituhatta vuotta vanha. Se oli kunniansa kukkuloilla viimeisen Ch’Ing eli Manchu dynastian aikana vuosina 1644 – 1912. Leskikeisarinna T’Zu Hsi oli kaunis ja älykäs tahtonainen, joka hurmasi hovinsa ja ulkomaiset diplomaatit viehätysvoimallaan. Hän oli taiteellinen; harrastaen maalausta, teatteria, taikuutta ja koiria.

Pekingeesin ensimmäinen rotumääritelmä Leskikeisarinna T’Zu Hsin sanoittamanaan ja englannista suomennettuna kuvaa keisarillisen palatsikoiran:

Leijonakoira olkoon pieni,
pöyhistyköön sen kaulan ympärillä arvokkuuden aaltoileva röyhelö.
Levittäytyköön sen häntä hulmuavana lippuna sen selän yli.

Olkoon sen naama musta, eturinta tuuheakarvainen,
otsa suora ja matala eikä koskaan kuin keisarin boksarin, taistelijan otsa.

Olkoon sen silmät suuret ja loistavat,
korvat kuin sotadjonkin purjeet,
kuono kuin hindujen apinajumalan.

Olkoon sen etujalat taipuneet niin,
ettei se halua vaeltaa kauas pois keisarilliselta alueelta.

Olkoon sen runko kuin saalistaan väijyvän leijonan.
Olkoon sen tassut runsashapsuiset, jotta sen askeleet olisivat äänettömät.
Vetäköön sen rungon loisto vertoja Tiiibetin jakkihärälle,
jonka hännän huiskutus suojelee keisarillista pentuetta lentävien hyönteisten hyökkäyksiltä.

Olkoon se luonteeltaan eloisa, jotta se toisi iloa hypähtelyllään.
Olkoon se varovainen, ettei antaudu vaaralle alttiiksi.
Olkoon se tavoiltaan sovinnollinen, jotta se eläisi sovussa muiden
palatsin suojeluksessa olevien eläinten, kalojen ja lintujen kanssa.

Olkoon sen väri kuin leijonan – kultainen soopeli,
kannettavaksi keltaisen viitan hihassa,
tai olkoon se väriltään punainen tai musta,
valkoinen tai raidallinen kuin lohikäärme
niin, että on koiria jokaiseen keisarilliseen viittaan sopivina.

Kunnioittakoon se esi-isiään ja laskekoon uhrinsa Kielletyn kaupungin
koirien hautausmaalle jokaisen uuden kuun aikana.
Käyttäytyköön se arvokkaasti.
Oppikoon se silmänräpäyksessä puremaan ulkomaalaisia paholaisia.

Olkoon se nirso ruuastaan, jotta se vaateliaisuudestaan tunnettaisiin keisarilliseksi.
Ruokittakoon sitä hain evillä, isokuovin maksalla ja viiriäisen rintalihoilla.
Olkoon sen juomana haudutettu tee
Hankowin maakunnassa kasvavan teepensaan kevätsilmuista,
keisarillisessa puistossa laiduntavien antilooppien maito
tai meripääskysen pesistä valmistettua lientä.

Täten on se säilytettävä aitoutensa ja itsekunnioituksensa.
Sairastuessaan on se voideltava jumalille pyhitetyn leopardin puhtaalla ydinrasvalla
ja annettakoon sille juotavaksi laulurastaan munankuorellinen vispilöityä omenakermaa,
johon on sekoitettu kolme hyppysellisestä lestyä sarvikuonon sarvea.


Annettakoon iilimatojen imeä sen verta.

Näin hoidettuna se paranee -
mutta jos se kuolee
muista, että myös sinä olet kuolevainen.

Tänäänkin Leskikeisarinnan tavoin pekingeesille virittyneet haluavat koiransa olevan herkkätuntoinen ja vireä seuralainen, jonka erityistä luonnetta ja historiaa kunnioitetaan arkipäivässä sen kanssa.

Keisarinpalatsin Fu-koiran status-arvo syntyi kolmesataaluvun puolivälissä silloisen keisarin kääntyessä buddhismiin. Sekä Kiina että Intia olivat jo silloin korkeakulttuurimaita. Ne kohtasivat toisensa rauhanomaisesti. Buddhalaisuus liittyi Kiinassa vallitsevaan taolaisuuteen ja konfutselaisuuteen luontevasti. Pekingeesiin sisältyy kiinalaisen taruston lohikäärmeen ja intialaisen Buddhan leijonan symbolit.

 

Kiinanpalatsikoirilla oli omat palvelijansa, jotka kantoivat koiria kantotuoleissa. Kiinanpalatsikoirilla oli oikeus purra palvelijoita. Parhaimmillaan keisarillisessa palatsissa oli jopa tuhansia kiinanpalatsikoiria, joita palveli 4000 palvelijaa. Orjatytöt, joiden tyttövauvat oli tapettu, imettivät palatsikoirien pentuja.

 

Kiinanpalatsikoiran varastamisesta tai viemisestä Kielletyn kaupungin ulkopuolelle oli rangaistuksena kuolemantuomio, ja vain keisarilla oli oikeus omistaa näitä koiria.

 

Kun englantilaiset vuonna 1860 valloittivat Pekingin, keisari määräsi että kaikki palatsikoirat täytyi tappaa, jotteivät ne joutuisi vihollisen käsiin. Onneksi englantilaiset sotilaat kuitenkin löysivät 4 alle 3-kiloista kiinanpalatsikoiraa vartioimasta keisarin tädin ruumista (oli tappanut itsensä) ja lahjoittivat koirat kuningatar Victorialle ja Richmondin herttualle, ja näistä 4 koirasta polveutuvat kaikki nykyiset kiinanpalatsikoirat. Kuningatar Victorian kiinanpalatsikoira sai nimekseen Looty, joka merkitsee "sotasaalista".

 

 Kuningatar Viktorian Looty

!899 pekingese

 

 

1910 Champion

1910

1910

1915

 

1920

1949

 

Pekingese 2001

 

Kuvista voi verrata rodun kehitystä 1900 -luvun vaihteesta 2000 luvulle.

 

Osa teksti otteista on kopioitu Suomen Pekingesekerhon sivuilta. Muuta historiaa ja valokuvia rodusta on löytynyt internetistä eri kohteista.